Meidän Tarinamme

Vitanetin tarina alkoi jo 80-luvun alkupuolella, kun
perustettiin perheyritys Luontaistuote Vitanella Ay. Myymälämme on sijainnut
Tampereen Kauppahallissa jo vuodesta 1985 jossa palvelemme asiakkaitamme
ammattitaidolla ja aidolla tuotetuntemuksella.

2000-luvun alussa perheyrityksemme nuorempi sukupolvi
innostui kokeilemaan tuolloin vielä vallankumouksellista ideaa: verkkokauppaa.
Näin syntyi ajatus Vitanetistä; laajan, mutta kuitenkin myös tarkkaan
valikoidun valikoiman luontaistuotteiden verkkokaupasta.

Perheessämme itsehoito on aina se ensimmäinen ratkaisu
terveyden suhteen. Tiedämme, että valinnoillaan ja ravitsemuksesta
huolehtimisella voi vaikuttaa suhteellisen paljonkin omaan terveyteensä. Pitkän
kokemuksen myötä olemme oppineet tuntemaan sekä alan tuotteet, että myös
tuotteiden valmistajat. Tämä on tärkeää, sillä ei ole aivan yhdentekevää kuka
tuotteita valmistaa tai minkä tuotteen valitsee.  

Pyrimme aina siihen, että voimme seisoa kaikkien meillä
myytävien tuotteiden takana ja tiedämme, että tuotteet ovat luotettavilta
valmistajilta. Vältämme valikoimassamme parhaamme mukaan sellaisia tuotteita,
joita emme itse asiantuntijoina käyttäisi tai joista emme koe olevan suurta
hyötyä. Meillä on aito halu auttaa asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa
terveyden suhteen ja haluamme tarjota siihen parhaat työkalut.

Lämpimästi tervetuloa asioimaan meillä ja toivomme, että
kokemuksesi on mieluinen!

Rakkaudella,

Perhe Rajala, Vitanetin yrittäjät